Real Madridilla on hierarkia-ongelma jota ei selvitetä helposti

Kesällä asiat olivat vielä paremmin. Mutta mihin tultiinkaan alle puolessa vuodessa, hieman vajaan pretemporadan ja vain kymmenen jornadan jälkeen. Julen Lopetegui ei sittenkään ollut mies viemään Real Madrid Zinedine Zidanen valmennuskauden jälkeiseen aikaan.

Lopeteguin osalta draamankaari on huonolla tapaa täydellinen; ensin historiallinen, dramaattinen exit Espanjan maajoukkueesta päivää ennen Venäjän MM-turnauksen alkua ja La Rojan avausottelua Portugalia vastaan ja lokakuun 29. päivä potkut Espanjan ja maailman mahtiseuran peräsimestä. Olipahan kyyti. Kun Lopeteguin kolmivuotinen sopimus Los Blancosin kanssa julkistettiin, mies itki lehdistötilaisuudessa. Niin paljon tämä työ ja pesti hänelle merkitsi — jos se oli jollekin epäselvää sen jälkeen miten poistui maajoukkueesta. Florentino Perez ylisti Lopeteguin kyvykkyyttä. Sittemmin kaikki tämä kääntyi sanahelinäksi, ja jotain tapahtui. Miten tähän päädyttiin? Miten seura, pelaajat ja Lopetegui jatkavat tämän jälkeen eteenpäin?

Asioilla on monta puolta, mutta eiköhän isoin syy Lopeteguin ennenaikaiselle lähdölle ole varsin yksinkertainen: peliesitykset ja etenkin nöyryyttävä tappio El Clasicossa Barcelonalle. Tämä on kuitenkin vain yksi osa kokonaisuutta, mutta katsotaan ensin peliä.

En tiedä mitkä olivat Florentino Perezin ja muun johdon kuvitelmat siitä, millainen on Lopeteguin pelikirja ja millaista jalkapalloa hän haluaa joukkueidensa pelaavan. Tiedossa oli, että Lopeteguin pelitapa vaatii aikaa iskostua pelaajiin ja vie aikaa, että tästä saa kokonaisuuden luotua. Espanjan maajoukkueessa se oli helpompaa, koska ero tiki-taka -filosofiaan ja edeltäjien ajattelutapaan oli merkittävästi pienempi kuin mitä se oli Madridissa Zidaneen nähden. Tällaisessa tilanteessa alkutaival on aina raskas, ja vaatii aikaa.

Lopetegui tekikin kuitenkin yhden merkittävän ja oikeastaan kohtalonsa kannalta ratkaisevan virheen: hän myi itsensä vahvojen pelaajien antaman paineen alla. Uskon, että hän myi itsensä menestyspaineiden murtamana sekä pikaisten tulosten saavuttamiseksi. Paniikkinappia painoi siis myös Lopetegui itse. On toki mahdoton sanoa ilman luotettavia lähteitä, millaisessa ympäristössä Lopetegui joutui työskentelemään esimerkiksi lokakuun ajan. Hän joka tapauksessa uhrasi liikaa omasta pallokontrolliin ja prässipeliin pohjaavasta pelikirjastaan taatakseen tasapainon pelaajistossa sekä turvatakseen pukukopin hierarkiaa. Kun filosofiavalmentaja uhraa osan tai kaiken filosofiastaan, ei jää paljoa jäljelle. Lopeteguin tapauksessa aika heikko kopio Zidanen ajan joukkueesta, ja nyt sillä ei enää ole Cristiano Ronaldoa. Lopputulokset olivat surkeita ja peli näytti todella sekavalta. Lopeteguin on nähdäkseni varsin vaikea saada korkean profiilin pestejä historiansa siivittämänä. Hänen oli kuitenkin mahdoton menestyä Realissa. Jos hän olisi toiminut toisin, hän olisi menettänyt pelaajansa ja pukukopin. Tätä kautta tilanne olisi vyörynyt vähän eri tarinankerronnalla eteenpäin, mutta lopputulos olisi ollut sama.

Ymmärrettävää on, miksi Lopetegui teki mitä teki, mutta kun mennään pelaajistoon niin voidaan miettiä oliko vika oikeasti Lopeteguin vai ei? Lopeteguin filosofialle ideaalinen keskikenttä muodostui kolmikolla Toni Kroos, Isco, Dani Ceballos. Esimerkiksi Ceballos oli loistava Lopeteguin kanssa aina kun pääsi pelaamaan. Laitapuolustajista Alvaro Odriozola oli Lopeteguin pelaaja. Näistä faktoista huolimatta peluutus ei mennyt peliesitysten mukaan, vaan esimerkiksi keskikentällä nähtiin usein Zidane-ajan kolmikko Casemiro, Kroos, Luka Modric. Odriozola istui penkillä muun muassa Dani Carvajalin ja Nachon takana. Real Madridin koppihierarkia ajoi Lopeteguin yli pelaajavalinnoissa, ja aiheutti sen ettei Lopetegui nähnyt marraskuuta. Kysynkin, miten Real Madrid voi enää kehittyä jos sitä hallitsevat pelaajat ja lyhytkatseinen presidentti? Antaa poikien pelata ei ole huipputasolla menestymisen resepti eikä sillä myöskään huipulla pysytä. Näin jälkeenpäin on helppo sanoa, että tässä makaa yksi niistä syistä, jonka takia Zidane lähti voitettuaan kaiken. Tällaisessa tilanteessa valmentaja ei voi olla liian lojaali pelaajilleen. Pelaajille on pystyttävä myymään ajatus muutoksesta, mutta sanopa se kahdeksalle Ballon d’Or -kandidaatille. Siihen ei pystynyt Lopetegui, eikä pystynyt Zidane. Kuka pystyy? Real Madrid tarvitsee taktista struktuuria, sopivaa kuria ja uuden ajattelumallin, jotta se voi saavuttaa myös tulevaisuudessa vastaavaa menestystä kuin Zidanen kanssa. Ymmärtävätkö pelaajat, missä tilanteessa joukkue on? Se on voittanut kaiken, pelaajista osa on nyt tai on jo ohittanut prime-aikansa. Lyhyellä aikavälillä vastaavaa menestystä ei välttämättä enää tule samalla tavalla kuin vuosina 2014-2018. Olisi naiivia ajatella, että voittaminen olisi automatisoitua valmentajan vaihduttua. Joukkueen on kyettävä uusiutumaan, ja hierarkian huipun on hyväksyttävä ja annettava mandaatti valmentajille toteuttaa tarvittavat toimenpiteet. Jos tätä ei anneta, ainoa tie Real Madridin uusiutumiselle on raikastaa pelaajamateriaalia. Heitetään pallo don Florentinolle. Real Madrid on pisteessä, jossa hierarkia on haudattava tai uusittava.

Florentino Perez sits beside Zinedine Zidane during a press conference...

Nyt kun asioita käytiin läpi pelaajiston kautta, niin lienee selvää ettei Antonio Conten kaltainen kurinpitäjä ja tiukka valmentaja ole optimaalinen vaihtoehto Real Madridille nykymateriaalilla. Sen sijaan Mauricio Pochettino sopisi tähän ainakin ajatuksen tasolla kuin pallo maaliin; lähtökohtaisesti vahvempi ja erilainen persoona kuin Lopetegui, mutta samalla myös erittäin arvostettu ja pidetty henkilö pelaajien keskuudessa (ainakin Tottenhamissa), jolla on selkeä visio ja pelillinen strategia. Hän ei ole myöskään joutunut vaikeuksiin urallaan, kuten Lopetegui. Toki on sanottava, että Lopeteguissakin on jotain pielessä, kun katsoo miten hänen pestinsä ovat päättyneet ensin Portossa, sitten Espanjan maajoukkueessa ja nyt Realissa. En sano, että Lopetegui olisi pääsyyllinen ennenaikaisiin potkuihin. Hän on osa, mutta pääasiassa tämä tuli Pereziltä ja pelaajilta, ja tämä on hemmetinmoinen ongelma Real Madridille. Real Madrid olisi tässä vaikka se olisi nimittänyt kenet tahansa — Zidanen jälkeen oli lähes mahdoton jatkaa vastaavalla tasolla ilman takaiskuja. Zidanen ja Cristianon lähdöt olivat hankalia kompensoida, ja näiden poistumisten myötä taktinen kuri ja struktuuri ovat kaivattuja asioita. Periaatteessa Lopeteguilta tällaista olisi löytynyt, mikäli ei vain olisi ajatuksistaan luopunut. Seuraavan valmentajan on oltava zidanemaisen pehmeä, mutta samalla ei ole varaa olla liian safe. Pochettino ei ole saatavilla kesken kauden, joten voi olla, että Perez kääntää katseensa vapaisiin agentteihin, kuten Leonardo Jardimiin.

Ehkä kun aikaa kuluu, Lopetegui saa tästä jotain sympatiaa osakseen. Alle 140 päivässä Espanjan maajoukkueen päävalmentajan paikalta Real Madridiin ja kortistoon. On hyvin mahdollista ettei Lopetegui ollut missään vaiheessa Perezin ykköskandidaatti Zidanen seuraajaksi. Lähtöpäätös tuli yllättäen ja Perezillä oli kiire. Hän halusi Lopeteguin vastusteluista huolimatta ilmoittaa pestin jo MM-turnauksen aikana. Perez luultavasti varautui jo siihen, että Lopetegui epäonnistuu. Senkin takia hänen oli helpohko toimia, kun hän sai vahvistusta omalle ajattelulleen: Lopetegui ei ole miehemme. Lopeteguita ei kuitenkaan voi syyttää siitä, että otti vastaan unelmapestinsä toteuttaakseen unelmansa. Se jäi nyt toteutumatta, mutta hän sai siihen mahdollisuuden. Harmi ettei hän osannut kuunnella Zidanen keväisiä varoituksia tai nähdä tietään. Mutta kun riskeeraat, on mahdollista menettää kaikki. Onneksi hän ei kuitenkaan tule jäämään tarinan ainoaksi viholliseksi.

Mainokset

Valmentajaprofiili: Julian Nagelsmann ja tosielämän videopeli

Päätösvihellys. Hoffenheim on juuri pelannut ensimmäisen kerran Manchester Cityä vastaan Mestarien liigan alkulohkossa kotistadionillaan Rhein-Neckarilla. Vuoden 2018 odotetuimmat ottelut, joista ensimmäisen voitti Pep Guardiolan City. Vastustaja oli tuona iltana jopa ensiluokkaa, ja tasapeli ei ollut kaukana. Kun katsoi miten Hoffenheim kontrasi puolustusvaiheesta hyökkäyksiinsä ja räjäytti ottelun jo toisella minuutilla liekkeihin johtomaalillaan, oli pakko tehdä päätös kirjoittaa herrasta kaiken tämän takana. Kolmekymppinen päävalmentaja, tuleva legenda, modernin pelin seuraava murtaja ja kehittäjä — Julian Nagelsmann.

Nagelsmannin tarina on vertaansa vailla. Se on ylitsepääsemättömän inspiroiva ja samalla kummaksuttava, mutta todella upea jo nyt. Saksasta ja Saksassa valmentaa Nagelsmannin kaltaisia lahjakkuuksia jokunen kappale, mutta Nagelsmann on se kenestä odottaa eniten, vaikka monia vastaavassa asemassa olevia valmentajia yhdistääkin moni yhteinen tekijä. Nagelsmannin tarina tuntuu välillä videopeliltä: tosielämän Football Manageria. Erotuksena on vain se, että kaikki on todellista. Nagelsmann on murtanut perinteisiä valmentajaoppeja ja -malleja ainutlaatuisella tavallaan oppia ja implementoida tietoaan peliin. Kun Hoffenheim sijoittui neljänneksi kaudella 2016 ja voitti tätä ennen muun muassa Jürgen Kloppin Dortmundin säilyttääkseen sarjapaikkansa vuonna 2013, oli selvää, että Bundesliiga ei ollut enää harmaantuvien ja kaljujen valmentajien liiga. Se on nyt Julian Nagelsmannin ja hänen kaltaistensa, kuten Domenico Tedescon, sarja. (Älkääkä vaivaantuko kommentoimaan Bayern Münchenistä, koska se on nyt Niko Kovacin joukkue, ja ehkä vielä joskus Nagelsmannin.)

Tätä legendaa ollaan vasta kirjoittamassa. Nagelsmann on kuitenkin ehkäpä paras esimerkki siitä, mitä on moderni huippuvalmentaminen jalkapallossa. Epätavallinen, uskomaton ammentaja. Ikä on vain numero, mutta on selvää, että sekin on asia jota Nagelsmannin kohdalla on hyvä tarkastella mietittäessä hänen valmentamistaan. 21. vuosisadan jalkapallovalmentaminen on sitä, mitä Nagelsmann tekee. Tarina sisältää pitkäjänteisyyttä, kurinalaisuutta, motivaatiota ja loputonta kunnianhimoa, ripauksen huonoa ja hyvää tuuria sekä uskollisuutta.

Pelaajaura voi olla kirous tai siunaus, mutta vain murto-osa pelaajista pääsee ultimaattiselle huipulle valmentajana uransa jälkeen. Nagelsmannilla piti olla pidempi pelaajaura, mutta polvivammat lopettivat haaveet pitkästä pelaajaurasta, kun Nagelsmann pelasi U19-ikäluokassa. Vaati kovaa päätöksentekoa lopettaa ura niin nuorena, ja päättää aloittaa uuden uran rakentaminen jalkapallon parissa. Nagelsmann opiskeli bisnestä, psykologiaa ja filosofiaa. Jalkapallomentoreita hänellä on useita, mutta suurin niistä on Thomas Tuchel, jonka taustalla hän työskenteli Augsburgissa. Lisäksi Nagelsmann mainitsee idoleikseen Guardiolan, Arsene Wengerin, Jose Mourinhon ja Johan Cruijffin. Barcelonan jalkapallokoneisto on asia, jota Nagelsmannin kerrotaan ihailevan suuresti, ja nyt kun katsoo isompaa kuvaa, niin Hoffenheim on fantastinen esimerkki kaikista adjektiiveista, jotka aiemmin mainittiin Nagelsmannin kohdalla: Pitkäjänteinen työ, yhteinäinen pelitapa, motivoituneet pelaajat ja valmennus, rohkeutta päätösten tekemisessä. Kaikki nämä yhdessä tuovat hyvää, kun arvot ja tavoitteet ovat yksilöiden tiedossa.

Vuonna 2016 Hoffenheim nosti Nagelsmannin päävalmentajakseen. Ennen tätä hän oli ollut apuvalmentajana ja valmentanut nuorisotasoilla. Tuolloin 27-vuotias Nagelsmann oli pääsarjahistorian nuorin päävalmentajaksi nimitetty ja vasta suoritti lisenssejään — rohkea valinta Alexander Rosenilta. Mutta kun ottaa riskiä, saa tuottoa. Hoffenheimin kohdalla tätä on tehty ja otettu laskelmoivasti ja se kannattaa.

Ikä on siis vain numero, mutta tästä tulee suuri osa Nagelsmannin vahvuutta, joka erottaa häntä kollegoistaan. Hän on äärimmäisen taitava hyödyntämään omia lähtökohtiaan valmennustyössään, erityisen fleksiibeli mentaalisesti ja taktisesti sekä todella taitava kommunikoija. Tämän takia ihan kenestä vaan ei voi tulla Nagelsmannia — hän ei ole kuin me muut. Harva valmentaja iästä riippumatta saa 23 erilaista yksilöä valmennettua yksilötasolla huippuunsa ja samalla toimimaan kollektiivisesti joukkueena. Tätähän kaikki yrittävät, mutta vaihtelevin tuloksin.

Nagelsmann on siis poikkeuksellinen jalkapallovalmentaja paitsi mentaalisen osaamisensa niin myös taktisen taitavuudensa ansiosta. On mahdoton sanoa minkä linjan valmentaja hän on, mutta tässä onkin se hienous: ei pidäkään. Nagelsmann näyttää ettei modernissa pelissä välttämättä enää ole linjoja vaan voit olla sekoitus montaa. Jalkapallon avantgarde. Tottakai Nagelsmannilla on perusperiaatteensa, mutta kun seuraa Hoffenheimin peliä on mahdoton välillä sanoa missä formaatiossa se pelaa. Tässä on yksi osoitus siitä miten Nagelsmann implementoi Guardiolaa, Cruijffia ja puolustusvoittoisempaa filosofiaa yhteen. Nagelsmannin mukaan on noin 5-10 metristä kiinni missä muodossa on järkevin kulloinkin pelata. Nykyaikaisessa pelissä formaatiot elävät paljon, eikä ole välttämättä montaakaan hetkeä hahmottaa pelaako joukkue 4-4-2 vai 4-3-2-1 muodostelmaa. Hoffenheim on tällainen joukkue. Olen laskenut, että Nagelsmann käyttää tyypillisesti eri muodostelmia kolmesta kuuteen per ottelu — joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta omalla otannallani keskimäärin näin. Kun tähän joustavuuteen yhdistää yhtenäiset tiiviit linjat, kollektiivisen prässin ja tehokkaan vastaprässin on kasassa menestyksen resepti. Puolustuksellisesti Nagelsmannin pelistä on havaittavissa myös palasia Diego Simeonen Atletico Madridista, vaikka tätä Nagelsmann ei ole kertonut julkisesti. (On tosin kertonut ihastuksestaan Marcelinon Villarrealiin.) Hoffenheim on joukkue, joka pakottaa vastustajansa takaisin omalle kenttäpuoliskolleen ja tukkii syöttölinjat. Kun joukkue prässää yksikkönä, vastustaja todennäköisesti joutuu ahtaalle ja vaikeuksiin sekä myös menettää pallon alueilla, joista Hoffenheimin on optimaalisinta kääntää pelin virta edukseen. Tehokasta, viihdyttävää, tuloksellista.

Vaatii paljon saavuttaa asioita, joita Nagelsmann on saavuttanut. Uskon, että vaikka hän ei vielä ottaisikaan vastaan isoja pestejä isommista seuroista, niin hän on kerännyt ja tulee keräämään nimeä ja kunnioitusta iästään huolimatta. Ja kuten todettua, se on vain numero, teot puhuvat puolestaan. Hän valmentaa aikuisia ihmisiä, jotka jakavat samat arvot ja tavoitteet kuin hän. Se kuuluisa Nagelsmannin toteamus Süddeutsche Zeitung -lehden haastattelussa: ”Tämä on 30 prosenttia taktiikkaa ja 70 prosenttia sosiaalista kompetenssia”. Sosiaalinen kompetenssi on nimenomaan asia joka erottaa Nagelsmannin muista. Siksi hän on erityinen, ainutlaatuinen pelin opiskelija, mutta ehkä tietämättäänkin pelin suuri kehittäjä.

Hoffenheim on yksi parhaita esimerkkejä siitä, miten systemaattisella ja kunnianhimoisella työllä pääsee ylöspäin. Nyt kun tarkastellaan Saksaa ja sen jalkapalloa, voidaan havaita kilpavarustelua vastaavissa asioissa mitä Leipzig – ehkä kadehdituin seura Saksassa – ja siinä vanavedessä myös Hoffenheim tekevät.

Kraichgau ja sen perinteiset saksalaiset maisemat pitävät sisällään uniikin jalkapallotarinan, ja sen mikä tekee esimerkiksi Julian Nagelsmannista erityisen. Hoffenheim on Saksan ensimmäinen niin kutsuttu Beta-seura. Se venyttää jalkapallon rajoja ja murtaa perinteisiä malleja – Hoffenheim ja Nagelsmann nojaavat vahvasti tilastoihin ja dataan. Nagelsmannin ohella seuran urheilujohtaja Peter Gorlich on mies kehitystä eteenpäin vievän ajattelumallin takana, ja heidän johdollaan seura rakentaa superstruktuuria, josta myös muut seurat ovat alkaneet ottamaan mallia.

Nagelsmannin ja Hoffenheimin erityisiä metodeja ovat automatisoidut prosessit. Hoffenheim voi murtaa vastustajansa kahdella kosketuksella ja yhdellä syötöllä. Kuulostaa helpolta, mutta takana on paljon tutkimustyötä ja analyysiä, jonka Nagelsmann on saanut tuotettua konkreettiseksi asiaksi joukkueen peliin.

Seura käyttää työkaluja, kuten Footbonaut ja Helix, joiden avulla kuvannetaan muun muassa syöttelyä pelitilanteissa. Hoffenheimin harjoituskeskuksesta löytyy myös testisysteemi, joka keskittyy työstämään psykodiagnostiikkaa. Näin on mahdollista selvittää esimerkiksi miten pelaajat käsittelevät valtaa, tunnustusta, johtajuutta ja muita motivationaalisia struktuureita. Jos mennään lähemmäs peliä, niin myös päätöksentekoa paineen alla päästään tutkimaan ja työstämään pelaajatasolla. Äärimmäisen tärkeitä asioita nykyaikaisessa jalkapallossa, kun tilat pienenevät, pallokosketukset pienenevät ajallisesti, juoksua tulee enemmän ja tilat joihin syötetään pitää valita nopeammin, koska vastustajat ovat nopeampia. Footbonautin avulla on mahdollista asettaa pelaaja pelitilanteeseen paineen alle esimerkiksi Westfalenin hornankattilaan Dortmund-vierasotteluun. Työkalua on käyttänyt ensimmäisenä tietojen mukaan juuri Dortmund Jürgen Kloppin aikakaudella. Systeemi antaa pelaajille mahdollisuuden sisäistää tärkeän tai jopa tärkeimmän osan Nagelsmannin peli-ideologiaa: kaksi kosketusta ja oikea suuntautuminen.

Nagelsmannin ideologian mukaan viimeistellään ennemmin useita hyökkäyksiä kuin panostetaan vain yhteen tai kahteen. Helixillä Nagelsmannin pelaajat kehittävät 180-asteen näkemystään kentästä. Etenkin maalivahdit ja keskikentän keskustan ja pohjan pelaajat hyötyvät ja kehittyvät, kun systeemin avulla saadaan implementoitua visiota heidän peleihinsä. Seura on Gorlichin mukaan testannut ja ottamassa käyttöön myös sensoriteknologiaa harjoitteluunsa.

Hoffenheim on siis todellinen beta-seura. Nagelsmann pääsee seuraavaksi jatkamaan työtään Leipzigiin, jossa puitteiden ja resurssien ei ainakaan pitäisi heikentyä. Taivas on rajana.

Joukkue-ennakko: Atletico Madrid

Listasin tänä aamuna Twitterin puolelle La Ligan avausviikonlopun onnistujia ja hahmottelin hieman sarjataulukkoa kolmen kärjen taakse. Käsillä on yksi parhaista kausista: uusia pelaajia, tukku lahjakkaita valmentajia ja vuosia hiottuja pelitapoja. Jälkimmäisestä yksi ja paras esimerkki on Diego Simeone. Cholo aloittaa seitsemännen kokonaisen kautensa Atletico Madridin päävalmentajana, eivätkä odotukset ole ehkä koskaan olleet näin suuret. Atleticolla on valovoimainen ja laaja materiaali, mikä antaa Simeonelle merkittävästi paremmat lähtökohdat pokaalien voittamiseen kuin vaikkapa viime kaudella siirtokiellon takia. Supercup lupasi jo paljon, ja ennen kaikkea nyt nähtiin osviittaa siitä, että Atletico haluaa toistaa saman tempun, jonka se teki kaudella 2013-14: voittaa lähes mahdottomalta tuntuneen sarjamestaruuden. Ainoa ero tuohon kauteen on vain se ettei tällä kertaa mikään tunnu enää mahdottomalta. Näin uskovat paitsi joukkue niin myös sen kannattajat.

Aiheeseen liittyvä kuva

Iltana, jolloin Atletico marssi Camp Noulle ja haki mestaruuden tuoneen 1-1-tasapelin Barcelonalta, Simeonen avauskokoonpanon arvo oli noin 45 miljoonaa euroa. Tänä kesänä seura on hankkinut pelaajia noin sadalla miljoonalla eurolla, mutta summat sivuun. Tärkeintä on, että Atletico on hankkinut mainioita yksilöitä, syvyyttä ja taitoa jota sillä ei aiemmin ole ollut. Atleticolla on maailmanluokan pelaajia, jotka huipentavat kollektiivin. Thomas Lemar ja Rodri ovat ainakin Supercupin perusteella sopeutumassa hyvin uuteen ympäristöön ja pelitapaan. Pelikulttuurisesti tärkeää on, että Atletico sai kesällä kolme tuoretta maailmanmestaria joukkueeseensa.

Kuvahaun tulos haulle lemar and griezmann

Atleticolla on mahdollisuuksia toteuttaa myös muita formaatioita Simeonen niin halutessaan. Aiempien kausien kokoonpanot ovat rajoittaneet peluutuksia, mutta nyt Simeonella on aito sauma viedä peliä eteenpäin. 4-4-2 on Atleticon kulmakivi, ja niin pitääkin, mutta nyt variaatioita on olemassa. Vaikka Simeone ei käyttäisikään 4-3-3, 4-5-1 tai jopa 3-5-2 formaatioita niin syvyyttä löytyy. Avainpelaajien pahoja loukkaantumisia ei toki kestä kukaan, ei myöskään Atletico.

Atletico18-19

Yllä on hahmoteltuna varmastikin Atleticon ihanneavaus. Silmiin pistävintä on leveyden lisäksi se, että Atleticolla on heti kauden alusta alkaen maailmanluokan kärkipelaaja avauksessaan. Sen lisäksi keskikentältä löytyy dynamo jota Simeone on kaivannut monta vuotta. Rodri on varmasti monella mittapuulla Atleticon paras hankinta tältä kesältä. Olen jo nyt valmis nostamaan Rodrin aivan kärkipäähän, kun mietitään ja listataan Atleticon historian parhaita syöttelijöitä. Kuten aiemmin viime kauden loppupuolella kirjoitin, Rodri on täydellinen pelaaja Atleticolle ja juuri sellainen pelaajaprofiili, joka siltä on puuttunut. Nyt on jo nähty (pretemporadalla ja Supercupissa), että Rodrin avulla Atletico hallitsee otteluita, mikä on erinomainen signaali nuoren pelaajan kohdalla. Paitsi otteluiden niin myös harjoitusten perusteella Rodrin yhteys muiden joukkuekavereiden kanssa toimii loistavasti.

Nähtäväksi jää syrjäyttävätkö Santiago Arias ja Lucas Hernandez Juanfranin ja Filipe Luisin laitapuolustajien paikoilla. Hyvinkin todennäköistä etenkin Juanfranin ja Ariaksen kohdalla. Filipe Luis on Atleticon historian paras vasen laitapuolustaja, mutta Lucas on kehittynyt valtavasti ja tulee pelaamaan isoja minuutteja tällä kaudella osittain myös siksi, että tuuraa tarpeen mukaan Godinia ja Gimeneziä topparina. Ehkä alkuun on kuitenkin hyvä keventää taakkaa, kun takana on viime kauden lisäksi lyhyt kesäloma MM-turnauksen siivittämänä. Omassa ihannekokoonpanossani Arias ja Lucas ovat avauksessa. Keskikentällä näen Lemar, Rodri, Saul, Gelson -nelikon. Niguezin ja Koken johtajuus nousee nyt keskiöön, kun Gabi jätti seuran. Saul otti jo viittaa harteilleen tekemällä jälleen kerran upean maalin isossa ottelussa Real Madridia vastaan.

Viime kaudella Atleticon läpimurtopelaaja oli mielestäni Thomas Partey. Ilman 4-5-1 formaatiota Partey on tällä kaudella enemmän rotaatiossa paitsi jos Koke ei jostain syystä pelaisikaan hyvin. Tällä kaudella Atleticossa isoimman läpimurron tekee Rodri, ellei hän ole sitä jo tehnyt Villarrealissa. La Ligan ystävät ja Espanjan junioreita seuranneet tietävät pelaajan, mutta tämän kauden jälkeen kaikkien huulilla lukee Rodrigo Hernandez Cascante. Albert Celades antaa hieman taustaa sille, minkä takia.

“He’s a high-level player with a lot of quality. His physical condition is good for the defensive phase and individual duels, and he’s also very good tactically. But more than anything, what stands out the most to me is that he’s a long (lanky) player who can play with both feet, perfect for playing the ball out of high-pressure areas…just like Busquets, he has the intuition to position himself well, to know where the play is going (so that he can) win the ball.” — Albert Celades, Spain U-21 Manager, 2014-18

Odotan paljon myös Lemarilta ja uskon myös Gelson Martinsin löytävän itsensä. Martins on myös pelaaja, josta Simeone aiempien lausuntojen ja lehdistökommenttien perusteella pitää paljon. Ariaksesta pitäisi tulla Juanfranin korvaaja, mutta Atleticon kannalta paras olisi saada Arias ja Martins oikealle laidalle aiheuttamaan sekasortoa kelle tahansa vastustajalle. Atleticon canteranoista eniten seuraan hyökkääjä Borja Garcesin kehityskaarta. Harmi, että yksi suosikeistani, Jonny, lainattiin jostain syystä heti Wolverhamptoniin (luultavasti peliajan takia).

Atleticon sarjakausi alkaa ei enempää eikä vähempää kuin Valencian vieraana Mestallan elokuisessa illassa. Kyseessä on yksi kauden tärkeimmistä otteluista ja taktisesti erittäin kiehtova herkkupala. Atletico on kuitenkin valmis voittamaan, ja kuten cholismon ydinajatus kuuluu: ottelu kerrallaan. Partido a partido.

/Bujamies

Kun Zidane pudotti mikrofonin

Toukokuun viimeinen päivä, viisi päivää sen jälkeen kun Real Madrid oli voittanut kolmannen kerran peräkkäin Mestarien liigan, saatiin tieto Zinedine Zidanen lehdistötilaisuudesta. Reagointi oli mielenkiintoista seurattavaa. Monet viittasivat kintaalla ja oletettiin, että tottakai Zidane saa pitkän jatkosopimuksen Florentino Pereziltä — olihan Zidane valmentanut juuri historiaa jälleen kerran. Samalla nostettiin esille Sergio Ramosin kommentteja, jotka vihjasivat jo aiemmin tällä kaudella siihen ettei Zidanen jatkaminen kauden jälkeen olisi mikään itsestäänselvyys. Pikku hiljaa aamupäiväisen pressin lähestyessä alkoi sorina mestariluotsin motiiveista kutsua lehdistö koolle. Epävarmuutta, levottomuutta. Hetki ennen ranskalaisvalmentajan istahtamista puhujan tuolille, tieto vuoti: Zidane jättää Real Madridin ja irtisanoutuu päävalmentajan paikalta. Uskomaton uutinen, mutta hatunnoston arvoinen päätös — tämä oli ainakin oma päällimmäinen tuntemukseni.

Lehtitietojen mukaan Perez ja Zidane olivat jo kokoustaneet ainakin keskiviikkona yön tunneille asti illallisen merkeissä. Zidane oli tehnyt päätöksensä uskoakseni jo ennen finaalia. En ole koskaan nähnyt Don Pereziä näin ällikällä lyötynä kuin eilisessä lehdistötilaisuudessa: Zidanen ilmoitus ja päätös olivat tulleet Realin presidentille täydellisenä yllätyksenä. Valdebebasin mediahuoneessa nähtiin Perez, joka ei ollut uskoa kuulemaansa.

Syitä Zidanen päätökselle ei pidä etsiä liian syvältä. Kun mietitään valmentajien työuria eri seuroissa, niin harva tekee tätä pidempiä settejä yhden seuran kanssa (Cholo Simeone, hattu päästä!). Kolme vuotta on ollut esimerkiksi Pep Guardiolalle maksimi oli hän sitten Barcelonan tai Bayernin valmentaja. Työ on raskasta, vaativaa ja kuluttavaa sekä fyysisesti että mentaalisesti. Zidanekin kertoi ettei aio kiirehtiä takaisin. Hän kuitenkin antoi meille jo syyt lähdöllensä. Zizoun mukaan tuntui siltä ettei tämä Real enää pääse ylemmäksi hänen kanssaan. Kun tuntuu tältä on oltava rehellinen ja päästää irti — lopettaa huipulla. Tämä on sitä mitä valmentajien pitäisi tehdä huippufutiksessa enemmän.

Mahtava Zidane, mahtava exit. Olisi ollut erittäin ikävää, jos Zidane olisi venyttänyt uraputkeaan Madridissa ylipitkäksi ja kohdannut jossain vaiheessa sen, minkä joka ikinen päävalmentaja Perezin kanssa — potkut ennen sopimuskauden umpeutumista. Nyt Zidane piti langat käsissään koko ajan, ja jätti Perezin tyhjän päälle janoamaan lisää. En usko, että Zidane ajatteli tätä päätöstä tehdessään, mutta olihan tämä varsin hyvä näpäytys myös Perezille. Realin joukkue on vaiheessa, jossa siihen pitää alkaa tuomaan lisää nuoria ja uusia pelaajia. Zidane nyki nykyisestä joukkueesta kaiken mahdollisen irti, luotsasi sen päätyyn asti ja nyt on uuden aikakauden hetki. Tietynlainen uudelleenrakentaminen on edessä, ja sitä tulee luotsaamaan joku muu kuin Zidane. Zidane muutti Madridia ja Perezin ajattelua, mutta nyt Perezin on todistettava, että näin myös on. Realille on valittava valmentaja. Identiteettiä on muutettu, suuntaviivat annettu, mutta nyt on aika palkata valmentaja, joka valmentaa nykyisiä ja uusia pelaajia, valmentaa taktiikkaa ja filosofiaa sekä pelitapaa. Ei tarvita ruoskijaa, sitä ei tee kukaan Real Madridissa hyvin lopputuloksin, mutta tarvitaan valmentaja, joka saa pitkän aikajänteen ja tavoiteajan. Kuten Zidane sanoi, nyt tarvitaan muutos tälle joukkueelle ja seuralle. Ja uskon, että Perez myös kuuntelee häntä.

Real Madrid ei ole menestynyt kovin hyvin La Ligassa viimeisen vuosikymmenen aikana. Zidane kuvailikin La Ligan mestaruutta suurimmaksi saavutuksekseen Madridissa. 2016-17 lisäksi Real on saavuttanut kotimaan pääsarjan voitot viimeksi 2011-12, 2007-08 ja 2006-07. Real ei tietenkään halua luopua tästä menestysrallista Mestarien liigassa, mutta ehkä seuraava tavoite olisikin voittaa kolme perättäistä Primera-titteliä. Tätä ei ole tapahtunut sitten vuoden 1990 jälkeen. Realilla on edelleen hemmetin paljon saavutettavaa ja se voi tehdä itsestään dynastian, vaikka Zidane onkin poissa. Pep Guardiola teki tämän Barcelonassa, mutta se vaati isoja päätöksiä. Isoja nimiä myytiin, mutta tilalle implementoitiin taktiikkaa, intensiteettiä, yhtenäisyyttä ja johdonmukaisuutta. Real Madrid tarvitsee tietyllä tapaa vastaavia asioita. Kun joukkue saa selkeän taktisen systeemin, jota valmennetaan viikko toisensa jälkeen tämä kaikki on toistettavissa säännöllisesti ja tuo sarjamenestystä. Mestarien liigan ruokahalu on nyt täytetty ja tyydytetty, joten ehkä tätä ei ole vaikea myydä ajatuksena pukukopille.

Zidane halusi lähteä, kun aika oli hyvä. Kun katsotaan missä Real makaa nyt, niin tilanne ei tietenkään voisi olla parempi, vai? Zidane ei ole väsynyt valmentamiseen, mutta nyt on oikea hetki lähteä. Desgaste oli sana, jota Zidane toisteli eilen useaan otteeseen. Worn out, miten vain haluaa kääntää, mutta ajatus on selvä. Zidane teki päätöksen, joka oli hyväksi seuralle ja joukkueelle, kuten esimerkiksi Guardiola teki aikoinaan Barcelonassa (ja käytti samaa toistettavaa sanaa).

Pienet Zinedine Zidanelle, kuten Valdebebasissakin eilen. Tämä poislähtö vahvistaa sen miten vahva ja mahtava valmentaja Zidane on (ja Realille oli). On mielenkiintoista, miksi Zidanea ei arvosteta valmentajana, mutta toisaalta fakta on ettei hänellä ole vielä pitkää valmennusuraa takanaan. Toisaalta hänellä ei pitäisi olla myös mitään todistettavaakaan. Kolme perättäistä Mestarien liigaa maailman suurimmassa jalkapalloseurassa parhaiden pelaajien kanssa. Ah, tämäkö on se syy? Zidanen pitäisi voittaa pienemmällä budjetilla ja huonommilla pelaajilla? Kuka tätä edes tekee nykyjalkapallossa, kysyn. Jalkapallo on parhaimmillaan kovin yksinkertainen peli ja Zidane näytti sen todeksi. Hän otti ihailtavalla tavalla haltuunsa Realin pukukopin ja jok’ikisen pelaajan (tai no en tiedä Gareth Balesta). Taktisella puolella 4-4-2/4-3-3 hybridi on asia, josta puhutaan vielä vuosia tämän jälkeenkin. Ei Zidane ollut mikään pioneeri taktiikan suhteen, mutta harva on — eivät edes isompaa arvostusta niittävät valmentajatkaan. Kuitenkin, yksikään valmentaja ei ole muuttanut Real Madridia seurana. Zidane on. Zidane ei muuttanut jalkapalloa revoluutionaalisesti, mutta teki silti sitä mitä ovat vuorollaan yrittäneet monet isommat nimet. Ja nyt Zidane on heitä kaikkia suurempi. Jokaisella on omat vahvuutensa ja Zidane osasi sosiaalisen ja mentaalisen valmentamisen paremmin kuin kukaan maailmassa. Tätä valmentaminen on sen 60-70 prosenttia taktiikkaa vastaan. Kun mietitään mihin valmentajien urat ja työsopimukset pääasiassa päättyvät, niin ainakin oma tuntumani on joko pukukopin tai luottamuksen menettämiseen tai sisäisiin ristiriitoihin. Aivan, sosiaalisten taitojen puutteseen. Harvemmin, mutta joskus kyllä, asiat päättyvät pelkästään taktiseen kyvyttömyyteen. Nykyään on muotia kirjoittaa taktiikoista ja analysoida eri aspekteja pelitavoista. Se on oikein ok, mutta joissain tapauksissa se vie arvostusta pois valmentamisen muilta osa-alueilta (tai valmentajilta itseltään). Arvostetaan kokonaisuutta, koska jokainen asia merkitsee.

Uskon, että Real saa kenet haluaa. Zidane oli täydellinen Real Madrid -valmentaja, mutta nyt täytyisi löytää joku, joka nostaa Zidanen pudottaman mikrofonin Valdebebasin mediahuoneen lattialta. Oma suunnitelmani on kirjoitettu ja mietitty, mutta katsotaan vastaako se Perezin (ja Zidanen suunnitelmaa).

/Bujamies
Fudista, jalkapallofani
Twitter: @Bujamies